lataa / download SEFARAD epub mobi fb2 pdf


Kirjailijan pääteos on hiottu ja syvää humanismia huokuva kuvaus erilaisissa rajatiloissa häilyvistä, syrjään sysätyistä ihmisistä. Sefarad on kuningaspari Ferdinandin ja Isabellan 1400-luvun lopulla Espanjasta karkottamien juutalaisten antama nimi kadotetulle isänmaalleen, jonne nämä aina kaipasivat. Kirja sisältää 17 otsikoitua, näennäisesti irrallista tarinaa, jotka yhdessä muodostavat ehjän kokonaisuuden. Kirjailija itse on verrannut rakennetta muodoltaan vapaaseen, epäsinfoniseen musiikkiin. Teemat, henkilöt ja jopa jotkut lauseet toistuvat läpi teoksen. Omaelämäkerralliseen aineistoon ja sepitteellisiin henkilöhahmoihin tulee lisäksi mukaan historiallisia henkilöitä kuten Franz Kafka ja Milena Jerenka, Primo Levi ja Walter Benjamin. Useat henkilöistä ovat romaanin nimen mukaisesti juutalaisia, mutta aina he ovat jonkinlaiseen maanpakoon joutuneita, sotilasjuntan uhreja, vainottuja tai muutoin ei-toivottuja. Kuoleminen, rakastuminen, yksinäisyys, turhautuminen, eristäytyminen – jokaisella on oma sefaradinsa, rajatilansa. Yhteistä on kertojan ääni, joka on lämmin ja ymmärtävä. Kaiken keskellä se kehottaa solidaarisuuteen, yhteyteen toisten kanssa. Se ei sorru tunteellisuuteen vaan liikuttaa inhimillisellä armeliaisuudella ja myötäelämisellä. Pohjimmiltaan koskettava teos kertoo jälleen kerran muistista, ajankulusta ja siitä, kuinka me kaikki olemme sittenkin yhtä. Antonio Muñoz Molinan ura on ainutlaatuinen Espanjassa: hänen laajaa kaunokirjallista tuotantoaan myydään siellä toistuvasti useita painoksia ja hänen kirjojaan on käännetty käytännöllisesti katsoen kaikkialla maailmassa. Hän on lukuisten ulkomaisten palkintojen lisäksi saanut mm. kahdesti Espanjan huomattavimman valtionpalkinnon ja on Espanjan Akatemian nuorin koskaan valittu jäsen. Muñoz Molina on myös tuottelias journalisti ja kirjoittaa säännöllisesti mm. El Paísiin ja Die Weltiin. Kirjallinen ura alkoi 1980-luvun puolessavälissä journalismin ja taide-historian opintojen jälkeen. Hän asuu Madridissa. Aiemmin on suomeksi ilmestynyt Täysikuu.


KIRJOITTAJA: Molina Antonio Munoz
KUSTANTAJA: Tammi
VUOSI: 2007
KANSITYYPPI: suomi
ISBN: 9789513137656
FORMAATTI: epub.pdf.mobi.fb2.doc.ibooks.txt.lit.rb.lrf

Hinta: 34.95 0.00 €



LATAA / LUE SELAIMESSA ILMAISEKSI

 
Latauksia: 36
Luettu:96
 

Tästä voit ladata kirjan ilmaiseksi. Täydellinen luettelo tuetuista laitteista: Sony Reader, Cybook, Nook, Pocketbook, Kobo, Tolino, Amazon Kindle, Denver, Apple Ipad, Samsung Galay Tab, Google Nexus, Microsoft Surface, Lenovo, Sony Xperia, Acer Iconia ja muut. Yli 100000 kirjoja! Kaikki muodot! Vain täällä!





























Tunnisteet:
Sefarad e-kirja ipad
Sefarad e-kirja android
Sefarad kirja kindle
lataa Sefarad kirja pdf ilmaiseksi
download Sefarad ebook epub ilmaiseksi
download Sefarad kirja mobi ilmaiseksi
lataa Sefarad in Suomi
lataa e-kirja Sefarad ilmainen
lataa e-kirja Sefarad Suomi ilmaiseksi
Sefarad kirja netissä
lataa Sefarad e-kirja mobi format
Sefarad kirja-arvostelu
ostaa halvalla Sefarad ibooks
ostaa kirja Sefarad alennuksella
lataa koka Sefarad ilmaiseksi
lataa Sefarad koneellesi lue selaimessa Sefarad ilmaiseksi
lukea kirjaa Sefarad verkossa
lue ilmainen online Sefarad
e-kirja Sefarad kuukausimaksu lataa äänikirja Sefarad
download audiobook Sefarad ilmaiseksi
mistä ladata Sefarad

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *