lataa / download PUNAINEN SUSI epub mobi fb2 pdf


Terroristiryhmää jäljittävä Annika Bengtzon törmää valtaan ja sen väärinkäyttöön politiikassa ja mediamaailmassa Lehtimies löytyy murhattuna Pohjois-Ruotsista, ja terrorismia erikoisalueenaan tutkiva Annika Bengtzon lentää napapiirille perehtymään tapaukseen. Hän löytää yhtäläisyyden itsensä ja murhatun väliltä: molemmat ovat kirjoittaneet laajoja artikkeleita kansainvälisestä terrorismista. Pian selviää, että vuonna 1970 Luulajassa tapahtuneen lentotukikohdan tuhopolton pääepäilty, legendaarinen Ragnwald, on palannut Ruotsiin vietettyään kolmekymmentä vuotta ulkomailla pahamaineisena palkkamurhaajana. Koodinimeä Keltainen lohikäärme käyttävä Ragnwald aikoo koota yhteen alkuperäisen Pedot-terroristiryhmänsä. Kipeimmin Keltainen lohikäärme on kaivannut rakastettuaan Punaista sutta, joka on onnistunut soluttautumaan yhteiskunnan rakenteisiin paremmin kuin kukaan muu. Annikan yksityiselämä ja työ sekoittuvat jälleen kerran. Eivätkä toimintamallit Annikan omassa ja rikollisten maailmassa poikkea aina suurestikaan toisistaan. Kirpaisevan kylmänä talvipäivänä napapiirin tuntumassa Annika joutuu panemaan yhden kortin varaan niin uransa kuin avioliittonsa.


KIRJOITTAJA: Marklund Liza
KUSTANTAJA: Otava
VUOSI: 2015
KANSITYYPPI: suomi
ISBN: 9789511246145
FORMAATTI: fb2.pdf.epub.mobi.mp3.lit.ibooks.rb.lrf.ogg.txt.rtf.doc

Hinta: 10.95 0.00 €



LATAA / LUE SELAIMESSA ILMAISEKSI

 
Latauksia: 33
Luettu:97
 

Tästä voit ladata kirjan ilmaiseksi. Täydellinen luettelo tuetuista laitteista: Sony Reader, Cybook, Nook, Pocketbook, Kobo, Tolino, Amazon Kindle, Denver, Apple Ipad, Samsung Galay Tab, Google Nexus, Microsoft Surface, Lenovo, Sony Xperia, Acer Iconia ja muut. Yli 100000 kirjoja! Kaikki muodot! Vain täällä!





























Tunnisteet:
Punainen susi e-kirja ipad
Punainen susi e-kirja android
Punainen susi e-kirja kindle
download Punainen susi ebook pdf ilmaiseksi
download Punainen susi ebook epub ilmaiseksi
download Punainen susi e-kirja mobi ilmaiseksi
lataa Punainen susi in Suomi
lataa e-kirja Punainen susi ilmainen
lataa e-kirja Punainen susi Suomi ilmaiseksi
Punainen susi kirja netissä
download Punainen susi kirja epub format
Punainen susi kirja-arvostelu
ostaa halpaa Punainen susi ibooks
ostaa kirja Punainen susi alennuksella
lataa koka Punainen susi ilmaiseksi
lataa Punainen susi koneellesi lue selaimessa Punainen susi ilmaiseksi
lukea kirjaa Punainen susi verkossa
lue ilmainen online Punainen susi
e-kirja Punainen susi kuukausimaksu lataa äänikirja Punainen susi
lataa audiobook Punainen susi ilmaiseksi
mistä ladata Punainen susi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *