lataa / download DUUDSONIT epub mobi fb2 pdf


“Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Tai no, ei ihan alussa. Sitä ennen oli jäynä.” Näin alkaa Duudsonit – Jekkukirjan raflaava esipuhe. Joku oli nimittäin hivutellut Jussin kuokan terää juuri sen verran, että terä irtosi heti, kun Jussi heilautti kuokkaa. Ja oli mennyt vielä rasvaamaan kuokan varren, joka sekin lensi kaaressa ilmaan. Ja olipa vartta sahattukin. Niinpä niin. Kuokka lensi metsään, varsi katkesi ja Jussi poltti päreensä ennen kuin pääsi hommassaan edes alkuun. Video löytyy YouTubesta. Jäynä, jekku, kepponen, liikkuva vitsi, kikka, zoukki, käytännön pila… Hyvillä tempuilla on monta nimeä, mutta niitä kaikkia yhdistää tasan yksi asia: niitä on hauska tehdä ja Duudsonit osaavat ne kaikki. Lukitse vanhempasi saunaan, päästä lemmikkisika vapaaksi, ota kypärä esiin ja laita suojahanskat käteen. Olet juuri aloittamassa elämäsi tähän asti tärkeintä oppituntia Duudsonien jäynien malliin! Urakkaa riittää, sillä Duudsoneilla on jekkuja enemmän kuin Jukalla mustelmia. Osa kepposista vaatii tarkkaa valmistelua, osa syntyy helposti vaikkapa Duudsonit Amerikassa -ohjelman mainoskatkon aikana. Kaikki jäynät onnistuvat myös ilman peukaloa. Sen voi Jarppi todistaa.


KIRJOITTAJA:
KUSTANTAJA: WSOY
VUOSI: 2011
KANSITYYPPI: suomi
ISBN: 9789510383087
FORMAATTI: epub.mobi.txt.fb2.pdf.djvu.ibooks.rb.lrf.lit.kindle.mp3.ogg

Hinta: 26.80 0.00 €



LATAA / LUE SELAIMESSA ILMAISEKSI

 
Latauksia: 41
Luettu:86
 

Tästä voit ladata kirjan ilmaiseksi. Täydellinen luettelo tuetuista laitteista: Sony Reader, Cybook, Nook, Pocketbook, Kobo, Tolino, Amazon Kindle, Denver, Apple Ipad, Samsung Galay Tab, Google Nexus, Microsoft Surface, Lenovo, Sony Xperia, Acer Iconia ja muut. Yli 100000 kirjoja! Kaikki muodot! Vain täällä!





























Tunnisteet:
Duudsonit e-kirja ipad
Duudsonit kirja android
Duudsonit kirja kindle
download Duudsonit e-kirja pdf ilmaiseksi
lataa Duudsonit ebook epub ilmaiseksi
download Duudsonit ebook mobi ilmaiseksi
lataa Duudsonit in Suomi
lataa e-kirja Duudsonit ilmainen
download e-kirja Duudsonit Suomi ilmaiseksi
Duudsonit kirja netissä
lataa Duudsonit e-kirja mobi format
Duudsonit kirja-arvostelu
ostaa halpaa Duudsonit ibooks
ostaa kirja Duudsonit alennuksella
lataa koka Duudsonit ilmaiseksi
lataa Duudsonit koneellesi lue selaimessa Duudsonit ilmaiseksi
lukea kirjaa Duudsonit verkossa
lue ilmainen online Duudsonit
e-kirja Duudsonit kuukausimaksu lataa äänikirja Duudsonit
lataa äänikirja Duudsonit ilmaiseksi
mistä ladata Duudsonit

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *